Noniiin, pitkästä aikaa ruoka-/leivontapostaus täältä päin. Leipä oli vähissä joten päätin leipoa sämpylöitä. Vähän jotain erilaista halusin niin päätin tällä kertaa leipoa piparimuoteilla. Piti myös kokeilla kissamuotilla. Ulkonäkö hyvä, mutta idea sinäänsä huono kun leipä sen verran pieni ettei siihen paljon päällisiä mahdu. Kissalla noi silmät ja kuono pellavansiemenistä.

5 dl vettä

2 tl suolaa

2 rkl siirappia

1 pss kuivahiivaa

1 dl kaurahiutaleita

3 dl ohrajauhoja

hiivaleipäjauhoja

½ dl öljyä

Lämmitä vesi n. +42 asteiseksi ja sekoita siihen suola ja siirappi. Sekoita kuivahiiva, kaurahiutaleet ja ohrajauhot keskenään ja lisää ne veden joukkoon. Alusta taikinaksi hiivaleipäjauhoilla ja öljyllä. Kohota taikinaa noin puolisen tuntia ja sen jälkeen kauli levyksi, josta otat piparimuoteilla sämpylöitä. Kohota sämpylät vielä leivinpaperilla, voitele maidolla, ripottele pinnalle halutesassi esim. pellavansiemeniä ja paista 225 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. Nauti.