Musta ei oo taas kuulunu mitään muutamaan päivään. Ja tääkin piirakka on tehty viikko sitten.. Selitykseks saatte että olin perjantaina poskionteloleikkauksessa ja parhaani mukaan koitan siitä toipua. Lauantaina kuitenkin tuli leivottua, mutta laitan vähän myöhemmin ne tänne. Tässä ensin tämän ei ehkä niin kauniin, mutta sitäkin makeamman ja paremman banaanipiirakan ohje. Helppotekoista on myös.

Nopea banaanipiirakka

Taikina

3 munaa

175 g sulatettua voita

4,5 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

n. 0,5 dl loraus maitoa

0,5 dl sokeria

Täyte

4 pilkottua banaania

2 dl mantelilastuja

2 dl hunajaa

Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Riko munat kulhoon ja riko niiden rakenne. Sekoita munien joukkoon sulatettu voi. Seuraavaksi lisää seokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lopuksi sekoita vielä joukkoon maito ja sokeri. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.

Pilko banaanit ja levitä ne tasaisesti pohjan päälle. Ripottele mantelilastut banaanien päälle. Viimeiseksi laita hunaja. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 25 minuuttia, anna jäähtyä ja leikkaa leivospaloiksi.