Tälläisellä ohjeella tällä kertaa, tosi hyvää!

2 dl tummaa soijarouhetta

0,5 dl rypsiöljyä soijarouheen paistamiseen

noin 1 dl vettä soijarouheen kypsyttämiseen

2,5 rkl soijakastiketta soijarouheen maustamiseen

5 dl (250g) makaroneja

vettä makaronien keittämiseen

4 rkl rypsiöljyä

1 tl suolaa

1 tl paprikamaustetta

0,5 tl tuoretta tai jauhettua chiliä tai cayennenpippuria

0,5 tl mustapippuria

7 dl maitoa (kaura- tai soijamaitoa, itse käytin tavallista)

korppujauhoja makaronilaatikon pinnalle

Valmista soijarouhe wokissa tai suurella pannulla: Kuumenna ensin öljy ja sekoita joukkoon soijarouhe. Paista soijarouhetta hieman ja lisää vesi kahdessa erässä samalla sekoittaen. Lisää pannulle myös soijakastike. Soijarouhe on valmista, kun kaikki vesi on imeytynyt.

Keitä makaronit kypsiksi pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.

Sekoita kaikki edellä mainitut ainekset, suola, öljy ja mausteet keskenään suurehkossa, noin kahden litran uunivuoassa. Kaada maito uunivuokaan siten että makaronit lähes peittyvät. Ripottele korppujauhot pinnalle.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile soijarouhe-makaronilaatikko ketsupin ja tuoresalaatin kera.